Saako koiran tuoda mukaan kahvilaan?

Koirien mukana kulkeminen kahviloihin, ravintoloihin ja ruokakauppoihin on yleistynyt viime vuosina ja hyvästä syystä. Monille koira on olennainen osa arkea, toisille jopa itsenäisen elämän edellytys. Samalla kasvaa tarve ymmärtää, mitä laki sallii, mihin toimijalla on harkintavaltaa ja millaisia riskejä tai velvollisuuksia koiriin voi liittyä elintarvikeympäristössä.

Vaikka moni asiakas ja yrittäjä toimii hyvässä hengessä, väärinkäsityksiä esiintyy yhä, etenkin avustajakoirien kohdalla. Tässä artikkelissa käsitellään mitä laki sanoo, missä kulkee hygieniarajojen linja ja miten yhdenvertaisuus toteutuu käytännössä.

Haastattelimme artikkeliin kotitalousopettajaa, Hygieniapassi.fi:n elintarvikehygienian kouluttajaa ja hygieniapassitestaajaa Anja Pouttua.

Avustajakoira ei ole lemmikki, vaan lain takaama apuväline

Avustajakoirat, kuten opas-, kuulo- ja avustajakoirat, eivät ole lemmikkejä, vaan koulutettuja vammaisen henkilön apuvälineitä. Ne tukevat arjen toimintakykyä esimerkiksi avaamalla ovia, noutamalla esineitä tai tuomalla turvallisuuden tunnetta psyykkisissä haasteissa.

Suomen lainsäädäntö tunnistaa avustajakoiran erityisaseman selkeästi. Avustajakoiralla on aina oikeus päästä elintarvikehuoneistojen asiakastiloihin, eikä toimija voi tätä pääsyä estää. Oikeus perustuu yhdenvertaisuuslakiin ja vammaispalvelulakiin, ja sen rajoittaminen katsotaan syrjinnäksi. Avustajakoira eroaa tavallisesta lemmikistä myös ulkoisesti: sen tunnistaa yleensä valjaista, liivistä tai repusta. Tämän eron ymmärtäminen on tärkeää, ja asiakaspalveluhenkilöstöä tulisi muistuttaa siitä säännöllisesti, jotta tilanteet hoituvat sujuvasti ja lain mukaisesti.

Lemmikkikoiran pääsy on toimijan harkinnan varassa

Toisin kuin avustajakoira, lemmikkikoiran pääsy elintarvikehuoneiston asiakastiloihin on toimijan harkinnan varassa. Maa- ja metsätalousministeriön asetus (318/2021) antaa rekisteröidyn elintarvikehuoneiston haltijalle oikeuden päättää, sallitaanko lemmikit ja jos sallitaan, millä ehdoilla.

Pouttu muistuttaa: ”Päätöksen tekee elintarviketilan haltija ja hän voi myös rajata esimerkiksi lemmikin kokoa tai määrittää, että koirat ovat sallittuja vain tietyissä tiloissa.”

Toimijan vastuulla on kuitenkin ilmoittaa selkeästi sisäänkäynnin yhteydessä, jos eläinten tuonti on sallittua. Tarrat, kyltit tai muut näkyvät ilmoitukset auttavat asiakkaita toimimaan oikein ja henkilöstöä valmistautumaan tilanteisiin.

Elintarvikehygienian riskit ja suositukset

Koirien läsnäolo asiakastiloissa ei itsessään vaaranna elintarviketurvallisuutta, kunhan käytännöt ovat selkeät ja riskit hallinnassa. Kuitenkin koiriin liittyy tiettyjä terveydellisiä ja turvallisuusriskejä, joita ei voi ohittaa erityisesti lemmikkien kohdalla.

Pouttu tuo esiin konkreettisia tilanteita: ”Eläimestä voi irrota karvoja, ja etenkin ruokakaupoissa, joissa on pakkaamattomia elintarvikkeita kuten sushibuffet tai salaattibuffet, on riski että karvoja voi kulkeutua elintarvikkeisiin. Eläimet voivat myös aiheuttaa allergisille asiakkaille oireita, ja jos joku alkaa yskiä tai aivastaa, syntyy myös pisaratartuntariski.”

Tämän vuoksi eläimiä ei saa koskaan päästää elintarvikkeen käsittely- tai varastotiloihin, kuten keittiöihin tai astianpesutiloihin. Tämä kielto perustuu Elintarvikelakiin (297/2021), joka velvoittaa huolehtimaan elintarvikkeiden turvallisuudesta kaikissa tilanteissa.

Moniin ruokakauppoihin on viime vuosina ilmestynyt koirille suunnattuja ostoskärryjä, jotka on vuorattu pehmeillä vilteillä. Ne tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden kuljettaa lemmikkiään mukana ostosreissun ajan mukavasti ja hallitusti. Pouttu kuitenkin muistuttaa, että tällaisiin järjestelyihin liittyy edelleen riskejä: ”Vaikka eläimille on osoitettu omat ostoskärryt, mielestäni on silti hygieniariski, jos elintarvikkeet ja eläimet ovat samassa kärryssä.”

Koira ei ole ongelma, kun pelisäännöt ovat selvät

Koirien salliminen elintarvikehuoneistossa on mahdollista, kun se tapahtuu turvallisesti, harkitusti ja syrjimättömästi. Lainsäädäntö määrittää selkeästi avustajakoirien oikeudet, ja lemmikkien kohdalla vastuu ja päätösvalta ovat toimijalla.

Eläinten salliminen vaatii kuitenkin huolellista harkintaa. Pouttu suosittelee, että ravintolat ja kahvilat määrittävät ennakkoon paitsi sen, sallitaanko lemmikit ylipäänsä, myös millaisia rajoituksia käytäntöön liitetään: ”Siksi suosittelen, että ravintolat ja kahvilat määrittävät eläinten koon ja myös sen, kuinka monta eläintä kerrallaan asiakastiloihin voi ottaa.”

Lisäksi on tärkeää, että asiakkaat saavat riittävästi tietoa etukäteen. ”On tärkeää, että tilat, joihin lemmikin saa tuoda, on selkeästi ilmoitettu myös muille asiakkaille, esimerkiksi allergioiden tai pelkojen vuoksi,” Pouttu muistuttaa. Näin vältetään väärinkäsityksiä ja luodaan turvallinen tila kaikille.

Kun käytännöt ovat tarkkaan suunniteltuja, näkyvästi viestittyjä ja henkilöstö koulutettu toimimaan johdonmukaisesti, koiramyönteisyys voi olla osa lämminhenkistä ja vastuullista asiakaspalvelua ilman että elintarviketurvallisuus vaarantuu.

Fida Kettunen
Hygieniapassi.fi

Samankaltaisia artikkeleita

Sinua voi myös kiinnostaa